Pian nuoret olivat sohvalla pitkällään ja he hyväilivät toisiaan. Marko yritti varoa tytön jalkaa. Nuoria ja kiihkeitä, kun olivat, niin tietysti se johti rakasteluun. Onneksi Toni oli vielä kauppareissulla.

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Päivät Tonin luona kuluivat joutuin. Markolla ja Marilla oli aikaa tutustua toisiinsa oikein kunnolla. Marko piipahti välillä kaupoissa, mutta ei koskaan viipynyt paria tuntia pidempään. Hän oli aina tyttönsä luona. Mariltakin alkoi pahin jännittäminen Markoa kohtaan olla ohi.

 

Kaksi viikkoa läheni uhkaavasti loppuaan. Marin jalka oli jo kävelykunnossa. Tosin kipsiä piti vielä pitää nelisen viikkoa. Tyttö ei ollut päässyt ulkoilemaan oikein kunnolla ja hän oli nuutunut. Eräänä päivänä he läksivät Tonin luota ja Marko saattoi Marin Annen luokse. Mies itse meni ystävänsä luokse. He päättivät olla pari päivää erossa toisistaan. Se oli pitkä kaksipäiväinen.

 

Kohta olisi Vappu. Mari istui Annea vastapäätä ruokapöydässä. He söivät hedelmäsalaattia ja joivat mehua. Anne oli hyvä ruuanlaittaja ja Mari oli saanut olla ihan vapaasti Annen tykönä. Hänellä oli ikävä Markoa. Mitähän poikaystävä juuri nyt teki?

 

Marko oli Reiskan luona ja he joivat viiniä. Miehet kertoivat toisilleen naisistaan. Marko kertoi rakastuneensa ensi kertaa oikein toden teolla. Reiskalla oli myös hasissätkiä, joita hän tarjosi kaverilleen. Miehet humaltuivat ja puhe kävi epäselväksi. Markosta tuntui, että hän oli melkein taivaassa. Huomenna heillä olisi treffit Marin kanssa. Olisi Vapun aatto. Hän ei oikein vielä tiennyt, minne he menisivät viettämään yötä Marin kanssa. Olikohan tytöllä kavereita?

 

Samansuuntaiset ajatukset olivat myös Marilla. Yhdessä he joka tapauksessa olisivat seuraavina öinä.

 

Marilla oli myös asiaa Markolle. Hänen kuukautisensa olivat myöhässä. Hän luultavasti odotti lasta. Siitä pitäisi kertoa miehelle hetimiten. Hän ei halunnut aborttia. Marko saisi hyväksyä hänet lapsineen. Heidän pitäisi saada myös yhteinen asunto.

 

Mari asteli hitaasti kohti kahvilaa, missä heillä oli treffit. Kahvilassa tutut naiset tervehtivät tyttöä ja kyselivät kuulumisia. Marko ei ollut vielä tullut. Mari tilasi kuuman kaakaon. Hänellä oli vielä jokunen kolikko jäljellä. Toimeentulotukihakemus oli jätetty muutama päivä sitten. Ehkä parin päivän sisällä tulisi lisää rahaa.

 

Kahvilan ovi aukeni. Marko kolisteli sisälle. Hän riensi heti rakkaansa luo, otti tyttöä leuasta kiinni ja katsoi silmiin sekä suikkasi suukon hänen huulille. Marista tuntui mukavalta, että oli joku, joka välitti. Mies oli niin ihanan huolehtivainen.

 

Marko kävi myös hakemassa kaakaon tiskiltä ja meni istumaan rakkaansa viereen. He hörppivät juomiaan ja olivat hetken ihan hiljaa. Mari ujosteli vielä Markoa.

 

-        Kultaseni, mitä tehdään,

 

mies kysyi. Tyttö ei osannut vastata ja antoi miehen päättää seuraavasta siirrosta. He kuluttivat aikaa lehtiä lueskelemalla. Välillä he halailivat toisiaan sekä suukottelivat. Asiaa riitti. Marko ja Mari miettivät hieman tulevaisuuttakin. Kaiken kaikkiaan pari tuntia vierähti mukavasti kahviossa. He läksivät kaupungille.

 

He kävelivät torille päin. Mies tuki tyttöä, että hänen olisi helpompi kävellä kipsijalalla. Mari halusi ostaa jotain mukavaa. Housuja oli hankala laittaa jalkaan ja tyttö halusi hameen. Hän kävi automaatilta nostamassa viimeiset kymppinsä ja he lähtivät Anttilaan ostamaan hametta.

 

Kauppaan tultuaan he suunnistivat naisten vaatteiden puolelle. Siellä oli pitkiä salsahameita edullisesti. Mari osti mustan hameen. Hän piti mustasta väristä. Rahat riittivät juuri ja juuri. Marko sanoi, että hänellä oli vielä rahaa jäljellä illan rientoihin.

 

He kävelivät kaupungin laidalle, jossa oli kerrostaloja. Rappukäytävässä Mari vaihtoi hameen housujen sijaan. Housut hän laittoi Anttilan muovipussiin. He läksivät takaisin kaupungille. Siellä oli jo Vappu vilskettä. Pillit soivat ja ilmapallokauppiaat kävelivät ympäriinsä. Marko ja Mari menivät ihmisten sekaan torille. Kipsijalkaa särki hieman.

 

Marilla mietiskeli, miten hän kertoisi Markolle raskauden epäilyksistään. Kun he kävelivät hieman hiljaisemmille kaduille, tyttö pysäytti kultansa ja sanoi:

 

-        Kuule, minulla on asiaa sinulle.

 

Marko pysähtyi heti. Taisi tytöllä olla tärkeääkin kerrottavaa. Mari hiukan jahkaili, eikä millään meinannut osata sanoa asiaansa. Lopulta hän kertoi:

 

-        Minä taidan odottaa vauvaa.

 

Marko meni pöllästyneen näköiseksi, eikä hän hetkeen osannut sanoa mitään. Tyttöä hieman pelotti miehen reaktio. He kävelivät eteenpäin hiljaisina.

 

Kun he olivat erään rappukäytävän edessä, niin Marko veti Marin sisälle porraskäytävään. Hän otti tyttöä kiinni poskista ja suikkasi suukon suulle.

 

-        Kyllä sinä olit rohkea, kun kerroit,

 

sanoi mies. Jos jostain muusta tytöstä olisi ollut kysymys, niin silloin Marko olisi ehdottanut aborttia. Mutta Marin odotus pelkästään riemastutti häntä.

 

-        Ihanaa, me saadaan yhteinen lapsi ja meistä tulee perhe,

 

Marko hihkaisi. Marikin oli onnellinen, kun kulta otti asian näin.

 

He lähtivät takaisin kaupungille. Vappurieha oli siellä meneillään. Marko kävi ostamassa heille Hotdogit. He söivät aterian ahnaasti. Marilta valui suupielistä sinappia ja ketsuppia. Marko suuteli sinapit ja ketsupit pois. Heitä nauratti, kun olivat niin onnellisia.

 

Markoa ja Maria alkoi päivän kulkeminen väsyttää. He löysivät laitakaupungilta kerrostalon, minkä porraskäytävään, rappujen alle he menivät istumaan. Siellä he suutelivat toisiaan ja pian he olivat täydessä unessa. Mari oli Markon kainalossa.

 

Porraskäytävässä kulki ihmisiä edestakaisin. He eivät huomanneet kahta väsynyttä ihmistä rappujen alla. Ihmisten kulkeminen ei nuoria häirinnyt. Olivathan he ennenkin olleet porraskäytävissä. Tosin monta kertaa he sieltä saivat häädön. Markolla oli musta nahkarotsi päällänsä ja takin sisässä uinui Mari. Tuo tyttö oli suloinen. Hieman pahoille tavoille oppinut, mutta sydän oli kuitenkin puhdasta kultaa. Hän ei edes välittänyt miehen rikollisesta taustasta.

 

Marko rupesi heräilemään. Hänen teki mielensä tupakkaa. Taskussa oli sätkätarvikkeet. Miten hän saisi ne sieltä herättämättä Maria. Mies otti varovasti kätensä pois tytön kaulalta ja laittoi Marin pitkälleen lattialle. Tyttö käpertyi sykkyrään, mutta jatkoi uniaan. Kipsijalka oli suorana.

 

Marko rupesi käärimään tupakoita. Niitä tulikin kymmenkunta. Riittäisi vähäksi aikaa. Hän jätti Marin nukkumaan ja meni ulos tupakalle. Hän veteli rauhallisin vedoin henkosia. Kohta siihen tuli Reiska, joka pyysi Markoa mukaansa. Marko vähän empi, kun Reiska oli niitä huumediilereitä. Hän pyysi kaveriaan odottamaan ja meni herättelemään tyttöystäväänsä.

 

Mari nukkui autuaallista untaan rappujen alla. Marko suuteli tyttöä suoraan suulle ja Mari heräsi säikähtäen. Pian hän kuitenkin tokeni. Mari muisti, että hän oli kertonut raskaudestaan Markolle. Mies kehotti tyttöä nousemaan. He menisivät illaksi Reiskalle. Mari nousi ylös. Jalkaa särki. Hän kaivoi taskustaan särkylääkkeen ja nielaisi sen ilman juomista. Sen jälkeen he kömpivät rappujen alta ihmisten ilmoille. He menivät Reiskan luokse.

 

Reiska odotteli heitä oven edessä. Siihen oli tullut myös muita Reiskan ja Markon kavereita. Marilla ja Markolla ei ollut oikein muuta paikkaa kuin mennä Reiskan messiin, vaikka hän käyttikin huumeita ja tiedossa olisi kovat pirskeet. Kaikki läksivät kävelemään bussipysäkkiä kohti. Reiska asui pahamaineisessa lähiössä. Siellä oli myös huumetyttöjä, jotka tulisivat iltaa piristämään.

 

Pian Reiskan asunto oli täpötäynnä porukkaa. , pitkätukkaisia poikia ja tyttöjä. Kaikki olivat alle kolmekymppisiä. Reiskalla oli huumeita varastossa. Ne olivat keittiönkaapin ylimmällä hyllyllä. Hän ryhtyi myymään huumeita porukalle. Kaikki, paitsi Marko ja Mari olivat kovin innokkaina ostamassa illan annosta. Reiska sai tehdä työtä, ennen kun Marko ja Mari suostuivat yhdet piikilliset ostamaan. Mies maksoi ne melkein viimeisillä rahoillaan.