Kirja jatkuu...

Nainen, Kirsti nimeltään, ojensi heille asuntohakemuksen ja selosti:

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

-        Siihen tarvitaan molempien virkatodistukset, työttömyystodistus, todistus sosiaalitoimistosta, verotodistukset ja raskaustodistus.

 

-        Mutta eihän minulla mitään raskaustodistusta ole,

 

 huudahti Mari.

 

-        Se pitää pyytää neuvolasta,

 

virkailija kertoi. Marko vähän hermostui. Asunnon saantiinhan menee iät ja ajat ennen kuin paperit saadaan kokoon. Tyttö rupesi itkemään. Kirsti sanoi:

 

– Odottakaas tässä, käyn esimiehen juttusilla.

 

Kirstin kengät kopisivat pitkin käytävää, kun hän marssi toimistopäällikön huoneeseen. Hän selosti toimistopäällikölle, millaisia asunnon hakijoita oli tullut ja kaksioitahan oli vapaana. Ainut epäkohta oli, se että nuorilla ei ollut vielä ainuttakaan liitettä asuntohakemukseen. Toimistopäällikkö nyökkäili ymmärtäväisesti ja hän sanoi: ”Näille myönnetään asunto esikaupungista, 2h + k, ensi kuun alusta. He pääsisivät kuitenkin muuttamaan heti, kun paperit ovat kunnossa.”

 

Kirsti meni vielä kahvihuoneeseen. Kahvi oli keitetty ja hän kaatoi kahteen mukiin kahvia ja otti jääkaapista pari viineriä. Viinerit oli tarkoitettu hänelle itselleen ja työkaverille kahvitunniksi, mutta nyt ne menivät tarpeellisempaan, nuorille.

 

Höyryävät kahvikupit käsissä hän meni takaisin huoneeseen, missä nuoret odottelivat häntä.

 

-        Tässä teille vähän aamupalaa,

-       

 

Kirsti sanoi. Mari ja Marko katsoivat hämmästyneinä virkailijaa ja kiittivät nöyrästi. Ahneesti he aloittivat kahvin juonnin.

 

-        Kuulkaahan Mari ja Marko, te saatte tällaisen kaksion Venetieltä. Se on toisessa kerroksessa ja muuttamaan pääsette heti, kun paperit ovat koossa.

 

Mies nielaisi viinerin väärään kurkkuun ja rupesi köhimään. Lopulta hän sai sen verran selvitettyä kurkkuaan, että pystyi puhumaan. Hän sanoi rakkaalleen:

 

-        Nyt Mari tyttöni, me menemme neuvolaan, työvoimatoimistoon, verotoimistoon ja sosiaalitoimistoon.

 

Marikin jo nauroi itkunsekaisesti. Virkailija kertoi, että ehkä tänään ette saa vielä kaikkia papereita kokoon, mutta huomiseksi varmaan. Nuoret olivat samaa mieltä. , vielä yksi yö jossakin.

 

Kun he olivat juoneet kahvinsa sekä syöneet viinerinsä, niin he nousivat ja tekivät lähtöä. He kiittelivät vielä moneen kertaan tämän pelastavan enkelin ja sanoivat muistavansa tämän ikuisesti. Sen jälkeen he sitten menivät toimistosta ulos.

 

Ulkona Marko tanssitti Maria vyötäröstä ja hihkui ilosta. Tyttö rupesi käytännöllisenä ajattelemaan, että mistä saataisiin huonekalut. Kysyikin sitä rakkaaltaan.

 

-        Ovathan kirpputorit olemassa ja tänäänhän sinä saat rahaa sosiaalitoimistosta. Sinne on aika sinulla kymmeneltä eli aivan kohta. Tästä pitää kiirehtiä Siltakadulle.

 

-        Entäs tämä minun raskauteni?

 

kysyi Mari Markolta. Marko kehotti kertomaan asiasta toimeentulotukeen ja neuvolaan kävelisimme sitten iltapäivällä, kun muut virastoasiat on hoidettu.

 

Niin Marille ja Markolle tuli puuhaa siksi päiväksi. He istuivat odottamassa vuoroaan sosiaalitoimistossa. Marko päätti mennä Marin mukaan, koska pianhan he olisivat yhtä perhettä. Piti kysyä vuokranmaksusta ja ennakkomaksusta, maksaako sosiaalitoimisto ja antaako se heille erityisavustusta huonekaluihin.

 

Maria jännitti mennä sosiaalitarkkailijan luokse. Virkailija taas kysyisi vanhemmista. Minkä hän sille mahtoi, että vanhemmat eivät halunneet olla tyttärensä kanssa missään tekemisissä. Marilla oli ikävä vanhempiaan. Nyt oli vielä tulossa tämä lapsi. Mitenkähän äiti ja isä sitten lapseen suhtautuisivat. Vieläköhän ne pitivät vihaa hänelle? Tytär oli muutamia kertoja yrittänyt soittaa niille, mutta luuri oli tullut korvaan ensi kuulumisten jälkeen.

 

Sosiaalitoimistossa oli jonoja ja neuvonnan sihteeri palveli heitä hymyhuulin. Mitenkähän tuotakin työtä jaksaisi vuodesta toiseen, ajatteli Mari. Huoneessa, johon tyttö oli menossa, oli jo yksi asiakas. Punainen valo paloi. Tekisi mieli tupakkaa ja hasista. Mitenkähän noistakin pääsisi irti. Markon kaverilla, Vesalla olisi hasista, siitä piti vain maksaa jonkin verran. Saisi edes yhdet savut.

 

Marko mietiskeli omiaan. Hänellä oli huoli rakkaastaan. Mitenkähän heidän yhteiselämä rupeaisi etenemään. Mies itse tiesi, että hän oli kovin äkkipikainen humalassa. Toivottavasti hän ei alkaisi vahingoittaa kultaansa. Vielä ei ainakaan sellaista tilannetta ole tullut eteen. Marko oli mielissään siitä, että huomenna he pääsisivät ehkä jo muuttamaan. Huomenna he menevät kirpputorille kiertelemään ja katselemaan käytettyjä huonekaluja. Patjat mies halusi hankkia uutena. Sen hän aikoi virkailijallekin sanoa.

 

Huoneesta tuli rähjääntyneen näköinen mies joku lappu kourassaan. Mies ei varmaan ollut saanut rahaa, vain ruokalapun. Hän kiroili tullessaan ja sanoi vielä, että omaan perseeseenkö ne rahat työnsi. Markoa ja Maria vähän nauratti, mutta yrittivät kuitenkin pitää naamansa peruslukemilla.

 

Mikähän virkailijaa viivytti, kun vieläkään ei punainen valo ollut sammunut. Ehkä se huokasi vähän edellisen asiakkaan jäljiltä, joka oli haissut vanhalta viinalta ja valkosipulilta. Asiakkaita oli muitakin paljon. Olihan täällä ainakin viisi sosiaalitarkastajaa. Joku kysyi Markolta tupakkaa, mutta mies vain puisteli päätään. Samainen mies meni neuvontaan ja kysyi myös sieltä savukkeita. Neuvonnan nainen kielsi, ettei ole, hän ei polttanut.

 

-        Perkeleen ämmät,

 

hän lähtiessään sanoi. Kaikenlaista saivat virkailijat kuunnella. Silti ne jaksoivat olla ystävällisiä kaikille asiakkaille.

 

Pian ovenpielessä välähti vihreä valo. Marko ja Mari astuivat sisälle ja kävivät istumaan. ”Mitenkäs, kun Marille oli vain aika?

 

-        Sinä voit mennä käytävään odottelemaan,

 

sanoi virkailija. Mies näki punaista. Hän sanoi:

 

-        Me olemme yhtä perhettä huomisesta alkaen. Saamme asunnon kaupungilla ja sen takia minä tulin mukaan.

 

Virkailijaa hymyilytti ja hän sanoi, että Markokin voi sitten olla siinä.

 

Nuoret kertoivat vuorotellen käynnistään asuntotoimistossa ja Mari paljasti, että hän on raskaana, mutta ei ole vielä käynyt neuvolassa. Sosiaalitarkkailija, Viena nimeltään sanoi, että raskaustodistus pitäisi tuoda tännekin. Hän rupesi laskemaan kuinka paljon rahaa nuoripari saisi nyt. Mutta tiliotteet puuttuivat. Hän kehotti nuoria käymään pankkiautomaatilla toisella puolen tietä ja hän laskisi sillä välin toimeentulotuen. Vuokran ja ennakkovuokran sosiaalitoimisto lupasi maksaa, sekä antaa avustusta huonekaluihin.

 

Marko ja Mari poistuivat huoneesta ja kävelivät pankkiautomaatille. Marko kääräisi sätkän ja he polttelivat sen kävellessä. Enimmät tupakantuskat saivat pois. Markon tilillä ei ollut kuin kaksi euroa 40 senttiä ja Marin tilillä 3 euroa 10 senttiä. Rahaa oli siis yhteen aamukahviin ja pullaan. Heidän pitäisi saada sosiaalituki jo iltapäivällä.

 

Kun he olivat käyneet noutamassa pankkiautomaatilta tiliotteet, niin he kävelivät vielä pankkiin. Siellä ei ollut jonoja. He ottivat saman vuoronumeron ja heti he pääsivätkin heti palveltavaksi.

 

-        Millainen asia Teillä on,

 

kysyi pankkivirkailija. Marko ilmoitti tilinnumeronsa ja sanoi, että nostaa kaikki rahat tililtä. Virkailija naputteli tietokoneelle tiedot ja suu vääntyi hymyyn. Hän sanoi:

 

-        Täällä on kaksi euroa ja 40 centtiä, olisiko teille jostain pitänyt tulla rahaa?