Sosiaalitoimistossa he istuutuivat odottelemaan täpötäyteen aulaan. Siellä oli jos jonkinlaista kulkijaa. Heidän korviinsa kantautui kiroilua, uhoilua ja lapsen itkua. Ei tämä niin mukava paikka ollut, mutta pakko siellä oli käydä, jos aikoi saada elantonsa.

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Puolituntia odoteltuaan Mari pääsi virkailijan luokse. Nainen kyseli taas tavanomaiset asiat ja kehotti Maria sopimaan välit vanhempiensa kanssa. Mari oli vähäpuheinen. Ei hän halunnut täällä käydä, mutta rahaa hän ei mistään muualtakaan saanut. Saihan Mari rahansa. Ne olisivat muutaman tunnin kuluttua tilillä. Mari pääsi lähtemään Markon luokse. He rupesivat miettimään seuraavaa siirtoa, minne suuntaisivat yöksi.

 

Näin aika kului kaupungilla maleksiessa aina Juhannukseen asti. Silloin heidän elämässään alkoi jo jotain tapahtua. Huumeita he eivät enää paljoa käyttäneet. Joskus, kun he olivat sellaisessa paikassa, missä huumelössi oli, niin tuli poltettua hasista. Mari oli raskaana, joten huumeet, viina ja tupakanpoltto olisi lopetettava. Se oli vaikeaa, mutta tyttö oli koko ajan vähentänyt aineiden käyttöä.

 

 

 

 

 

II OSA

 

Kaksi nuorta istuu yhteen liimautuneina puistonpenkillä. On kaunis kesäinen iltayö, maanantai ennen Juhannusta. Maisema on kaunis. Kauempaa katsottuna he näyttävät onnelliselta rakastuneelta parilta, jolla ei ole murheita.

 

Kuunsäteet valaisevat heitä ja joki edessä liplattelee hiljaisesti. Näkymä on suorastaan kaunis.

 

Siinä istuvat Marko ja Mari. Mari itkee. Hän on pieni ja laiha, kylkiluut näkyvät sivuilla, mutta raskaus ei vielä näy. Marilla on tiukka, musta pitkähihainen teepaita päällä ja jalassa tiukat lantiofarkut. Hiukset ryöppyävät sekaisena kuontalona pitkin selkää. Juuri on tukassa vaalea, mutta muuten tukka on sysimusta. Marilla on vihreät surulliset silmät, pieni suora nenä ja hivenen suuri suu. , suudelmille tarkoitetut huulet.  Mari rakastaa Markoa.

 

Marko pitää suojelevasti kättänsä tytön ympärillä. Mies taas on melko rotevarakenteinen, kaljupää. Hänellä on joskus ollut tummat hiukset. Tatuoinnit näkyvät rintakehässä ja käsissä sekä joitakin neulan pistoja. Markolla on kauniit tummansiniset silmät, joita kehystävät mustat ripset. Nenä on vähän suuri ja suora. Suu on kaunismuotoinen mieheksi.

 

He ovat jo viisi kuukautta pitäneet yhtä ja yöpyneet milloin missäkin. Heillä ei ole asuntoa. Marin vanhemmat hylkäsivät ainoan lapsensa, koska hän sotkeutui epämääräisiin porukoihin. Kotiin ei ollut menemistä. Mari on juuri 18 täyttänyt nuori nainen.

 

Markon vanhemmat asuivat kaukana Posiolla, eikä mies halunnut sinne mennä. Hänellä oli jatkuvasti riitaa vanhempiensa kanssa. Markon vanhemmat olivat viinaan meneviä ja Markosta oli jo huimaa vauhtia tulossa samanlainen, kunnes tapasi tytön. Hän rakasti Maria ja aikoi luopua pahoista tavoistaan. Marko oli jo 27-vuotias eli Maria yhdeksän vuotta vanhempi.

 

Tänä yönä heillä ei ollut paikkaa mihin päänsä kallistaisi. Rappukäytävätkin kerrostaloissa olivat kaikki lukossa. He olivat yrittäneet moneen paikkaan ja aina vain ne ovet olivat tiukasti kiinni tai joku kiukkuinen mummo oli ruvennut heitä häätämään pois.

 

Marko supisi Marille,

 

-        Kulta, huomisaamuna mennään ensimmäiseksi asuntotoimistoon, saavat järjestää asunnon meille heti. Nuku siinä kainalossani tämä yö.

 

Mari nyyhkytti:

 

– Mutta kun meillä ei ole rahaakaan yhtään ja on vielä tämä pikkuinen tulossa.

 

Marko tyynnytteli Maria. Vahinkohan heille oli käynyt. Lapsi syntyisi Jouluksi. Sitä ennen jotain piti tapahtua. Tyttö ei ollut vielä käynyt edes neuvolassa.

 

Molemmat olivat poltelleet hasista sinä iltana. Oli hieman parempi olo ja heitä rupesi nukuttamaan. Mari simahti ensimmäiseksi siihen Markon kainaloon ja mies mietiskeli ratkaisuja tähän elämään. Hän ajatteli ensimmäisen kerran elämässään, että mistähän saisi töitä. Kuka hänet huolisi, kouluttamattoman ja työtä tekemättömän töihinsä. Marko ei koskaan ollut ansiotöissä, vaan oli elänyt sosiaaliavustuksilla.

 

Siihen uuvahti nuori mieskin, naisensa viereen. Ei hän kokonaan nukahtanut, torkahteli vain.

 

-        Mistähän saisi aamukahvit?

 

ajatteli Marko. Hän räpytteli silmiään. Tyttö nukkui autuaallista unta hänen kainalossaan.

 

Mies kaiveli taskujaan. Sieltä löytyivät sätkätarvikkeet. Hän kääräisi pari sätkää ja poltteli rauhallisesti. Hän oli tottunut asunnottomuuteen. Mari ei ollut oikein siihen sopeutunut.

 

Marko mietiskeli illallisia juhlia kaverinsa luona. Siellä oli huumeveikkoja, joilta hänkin sai pistoksen. Lisäksi he olivat poltelleet hasista. Marikin, vaikka oli raskaana. Kohta varmaan tyttö heräisi ja haluaisi tupakan. Se oli jo valmiiksi kääritty.

 

Marko käänsi varovasti tytön kättä, että näkisi paljonko kello oli. Mari havahtui, mutta hän huoahti vain ja nukahti pian uudelleen. Kello oli puolikuusi tiistaiaamuna, kohta pitäisi ruveta heräilemään. Kuitenkin mieskin nukahti vielä toviksi.

 

Siinä kaksi nuorta nukkui puistonpenkillä. Ohikulkijat katsoivat vähän oudoksuen näitä lapsia. Heillä oli kiire töihin. Nuorilla ei ollut edes kotia saati sitten työpaikkaa. Markon takki peitti molempien harteita. Se lämmitti hieman. Sitten Mari havahtui hereille. Hän muisti edellisillan juhlinnan ja tulemisen tähän puistonpenkille nukkumaan. Rappukäytävät eivät avautuneet.

 

Mari rupesi ravistelemaan Markoa hereille. Mies vähän kiukustui, kun hänet herätettiin kesken makeimman unen, mutta hän muisti kultansa, rakkaansa siinä vierellään.

 

-        Onko tupakkaa?

 

 Mari kysyi ja mies antoi illalla käärimänsä sätkän tytölle. Neitonen polttelikin siitä puolet ja antoi loput miehelle. Hän katsoi kelloaan. Se oli jo puoli kahdeksan. Kohta asuntotoimisto aukeaisi. He eivät edes aamukahvia saaneet. Tänään olisi aika sosiaalitoimistoon, josta ehkä vähän rahaa tulisi. Se olisi Marin aika. Markolle maksettiin erikseen ja hän sai myös työttömyyskorvausta.

 

He kääriytyivät vielä kerran yhteen ja peittivät suudelmilla toisensa. Pian pitäisi lähteä. Asuntotoimisto oli ihan lähellä, tuossa Rantakadulla. Heitä vähän jännitti mennä sinne. He eivät olleet käyneet siellä vielä koskaan yhdessä. Asunnon he kuitenkin tarvitsisivat heti.

 

Marko ja Mari nousivat ja kävelivät hitaasti kohti toimistoa. Ovella he katsoivat kelloa. Vielä olisi kymmenen minuuttia aikaa, ennen kuin ovi aukeaisi. Nuoret istuutuivat rappusille odottamaan.

 

Asuntotoimiston virkailijat tulivat yksi toisensa jälkeen töihin. He loksauttivat oven perässään lukkoon. Yhtään minuuttia ennen kahdeksaa he eivät aukaisisi ovea. Olisipa minullakin tuollainen työpaikka, ajatteli Mari. Siistit sisähommat ja siitä saisi vielä palkkaa. tyttöä itketti vieläkin. Hän ei olisi kestänyt yhtään poikkipuoleista sanaa.

 

Vihdoin eräs työntekijä tuli aukaisemaan oven. Muita odottelijoita ei näkynyt. Marko ja Mari olivat päivän ensimmäiset asiakkaat. Virkailija kysyi minne puolelle he olivat menossa. Marko rohkeampana vastasi, että asunnon hakuhan tässä olisi kysymyksessä.

Nainen neuvoi heidät menemään ensimmäisestä ovesta vasemmalle ja sisään.

 

Ovenpielessä oli soittokello. Mies painoi kelloa ja heti vilahti vihreä valo. Niin he uupuneina menivät huoneeseen ja istuutuivat tuoleille. Molemmilla oli mustat silmänalukset ja muutenkin he olivat ränsistyneen näköisiä.  Marko rupesi selostamaan asiaansa. Heillä kummallakaan ei ollut asuntoa, yöpyivät jopa puistonpenkillä, kuten viime yönä. Tyttö oli kolmatta kuukautta raskaana. Mari nyyhkytti miehen selostaessa heidän tilannettaan. Mari sanoi naiselle, että he eivät ole saaneet edes aamukahvia tänään.